© WildCard´s |
Tiedätkö, miltä tuntuu, kun sukkahousut kinttuavat saunapuhtaalla iholla
jumalanpalveluksen kaikuessa vihreäkuorisesta Luxor-radiosta? Minä tiedän. Virenin kultajuoksujen aikaan sukkahousut olivat syöneet nailonia ja puuvillaa. Ne kutistuivat pulsaattorikoneen mankelirullien välissä ja huuhteluvedessä sotkukorennon pyörteessä. Kun puhtaat varpaat työnsi teriin, kohosivat housut vähän polvien yläpuolelle. Äidin riuskojen vetojen ansioista nailonpuuvilla antoi periksi ja nousi omalle paikalleen, mutta kinttusi, ja pyhäpäivän rauha rätisi.
Kun kuulen paljon parjattua toista kotimaista kieltämme,
palaa mieliini kesälomamatka kolmen kruunun naapuriin, jossa kaikki oli paljon
paremmin. Huiskutimme valkoisen Pösön takaikkunasta tädillemme ja serkuillemme.
Ikävä kuristi kurkussani ja silmäkulmiini kiertyi kosteutta, vaikka
sinikeltaisessa naapurissamme paistoi aina aurinko. Vilkaisin pikkusiskojani,
jotka naureskelivat ja pomppivat iloisina kotimatkasta ja turvavyöttömyydestä.
Minä nieleskelin ja pyyhin salaa silmien kosteutta kämmensyrjiin. Kotiin oli
hyvä palata, mutta ikävä jäi.
Kolmas muisto liittyy aina valmis -lupaukseen. Meitä oli
seitsemän tytön ryhmä. Koulujen ja harrastustoiminnan alkaessa eräänä kuulaana
elokuun iltana loimme katseemme taivaalle ja tavoitimme ylväiden kuustenlatvojen jälkeen Otavan. Tähtikuviosta saimme ajatuksen vartiomme nimeksi. Kaikki
sujui kuviossamme tähtikirkkaasti, kunnes tarvitsimme johtajan. Sain kunnian luotsata rykelmäämme enkä kieltäytynyt, koska olin aina valmis enkä halunnut
pahoittaa kenenkään mieltä. Otava loisti aikansa, kunnes ylivastuuntuntoisena
johtajana koin, etten osaa valaista kuuden partiotytön taivalta tarpeeksi.
Tiedätkö, mikä yhdistää näitä kokemuksia? Erityisherkkyys.
Voit naurahtaa termille ja sen sisällölle, mutta silloin ajattelen, ettet ole perehtynyt aiheeseen. Puolalainen kirjailija
Stanislaw Jerzy Lec on kirjoittanut: ”Aina on eskimoita, jotka
ovat valmiita neuvomaan kongolaisille, miten parhaiten selviää helteellä”. En tiedä erityisherkkyydestä tarpeeksi, en ole paljasjalkainen kongolainen. Olen elänyt
hermostojärjestelmäni kanssa kohta puoli vuosisataa, mutta ymmärtänyt
ominaisuuteni vasta vuoden päivät. Sain ystävältä lainaksi Elaine Aronin
kirjan, kahlasin sen läpi ja katselin kokemuksiani uudesta, ymmärtävästä
näkökulmasta. Luin Heli Heiskasen tekstejä ja kävin tekemässä herkkyystestin, jonka väittämistä vain muutama ei istunut pirtaani. Työmatkoja ajaessa kuuntelin Eevi Minkkisen ja
Tuula Ahteen erityisherkän verkkokurssin äänitteitä sekä uppouduin kaltaisteni elämäntarinoihin. Hiljalleen ymmärsin
sukkahousujen kinttuamisen, ikävän ja itkun yhteyden sekä
velvollisuudentunteen, joka nostaessaan päätään tukahduttaa ei-sanan vetoamalla
siihen, ettei halua loukata ketään.
Elokuvateatteri Plazassa punaiset tuolit tuoksuivat
tuoreilta ja valkokankaalla pyöri Suden arvoitus. Minä hukutin uuden tuolin kyyneleihin
ja nikottelin, kun ilma ei kiertänyt, sisääntulo ontui. Lähellä istuvien
katseet hämärässä teatterissa vaihtelivat asteikolla säälistä kiukkuun tai niin
ilmeet tulkitsin. Lasteni ilmeitä minun ei tarvinnut tulkita, luin heidän
kasvoiltaan tekstin suoraan, joka oli kirjoitettu isoilla aakkosilla: Äiti,
lopeta, sua saa hävetä.
Lapseni ovat myös herkkiä ja he ovat poikia, erityisherkkyys
periytyy. Minulla ei ole mitään hätää ominaisuuteni kanssa, olen sinut sen
kanssa, että tyhjennän kyynelvarastoni elokuvateatterissa. Ajattelen paljon
nuoria miehiä ja poikia, koska elän miesten maailmassa. Sen lisäksi, että olen
naissukupuolen edustajana vähemmistönä kotona, myös asiakkaistani suurin osa on
poikia. Osa asiakkaista on todella herkkiä, osa vähemmän ja osa ei juuri ollenkaan herkkiä, mutta he kaikki ovat valloittavia miehenalkuja omien omanaisuuksiensa
kanssa, ja sopii viikon terapia-aikoihin joku tyttökin herkkyyksineen
päivineen.
Herkkä ihmisen alku näyttää oikean luonteensa päiväkodin ja
koulun lapsiryhmässä vasta, kun voi täysin luottaa opettajaan ja toisiin
ikätovereihin. Siihen saakka hän katselee sivusta, kun toiset pukeutuvat vapun
tai halloweenin kunniaksi naamiaisasuihin. Herkkä ihmisen taimen sopeutuu
muutoksiin hitaasti. Vanhemmat saavat valmistella muuttoa uuteen kotiin vuoden
päivät ja silti lapsen sydän jää vanhan kodin leikkihuoneeseen.
Pomosi tuskin on narsisti, lapsesi erityisherkkä ja sinä
keliaakikko –kolumnin otsikosta nousivat kaikki ihokarvani pystyyn. Onneksi
avasin linkin ja luin kirjoituksen, jossa Anu Ubaud pohtii itsediagnosointia. Tekstin toinen viesti on, että löytäisimme lapsiryhmästä oikeasti erityishuomiota tarvitsevat
ja ihokarvani laskeutuivat lepoasentoon. Olen ammatinharjoittaja, joten en ota
kantaa pomojen narsismitaipumukseen ja kokemuksesta olen saanut oppia, että
vaikka suuni rakastaa vehnää, niin suolistoni ei pidä kyseisestä viljasta,
vaikka en ole keliaakikko. Ja tällä hetkellä vain minä tiedän, millaisen jäljen
jätän vessanpyttyyn, sillä olen onneksi saanut istua tuotoksillani yksin lähes
kymmenen vuotta.
Minulla ei ole ollut suuria ongelmia eritysherkän
autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermostoni kanssa elämisessä.
Sukkahousujen kinttuaminen, helposti näyttämölle vierivät kyyneleet ja
liikuttuminen, vaikeus kieltäytyä, kun ymmärrän toista enkä halua loukata häntä
ovat piirteitä, joiden kanssa olen neuvotellut joskus läpi yön kuten
poliitikotkin tekevät. Ajattelen, että sukupuoleni on suojannut minua. Jos
isäni olisi lahjoittanut minulle y-kromosomin ja olisin syntynyt xy-kromosomiparilla
varustettuna, kuinka kantaisin eritysherkät ominaisuuteni. Jos poika näyttää
herkkyytensä, leimataanko hänet mammanpojaksi, nössöksi vai sukupuoliselta
suuntautuneisuudeltaan vähemmistöön kuuluvaksi. Näissä määritelmissä, jos nyt ihmistä minkään kategorian sisään saa sopimaan, ei ole mitään vikaa, mutta toisen tehtävä ei ole lokeroida tai leimata ketään.
Eritysherkät pojat ja miehet ovat kokemukseni mukaan mitä parhaimpia tyyppejä, silloin kun he uskaltavat ihastella vesipisarassa heijastuvaa sateenkaaren värikimaraa, kuunnella Vivaldin viulukonserttoja tai Metallican Nothing else matters -kappaletta täydellä sydämellä desibelit katossa tai lattiassa ja itkeä katsoessaan Suden arvoitusta tai Pikkuleijonien kultaottelua. Kun tunteita ei tarvitse peittää, silloin voi näyttää itsensä sellaisena kuin on ja se juuri on parasta ihmisessä, oli tyttö tai poika, mies tai nainen tai jotain muuta.
Eritysherkät pojat ja miehet ovat kokemukseni mukaan mitä parhaimpia tyyppejä, silloin kun he uskaltavat ihastella vesipisarassa heijastuvaa sateenkaaren värikimaraa, kuunnella Vivaldin viulukonserttoja tai Metallican Nothing else matters -kappaletta täydellä sydämellä desibelit katossa tai lattiassa ja itkeä katsoessaan Suden arvoitusta tai Pikkuleijonien kultaottelua. Kun tunteita ei tarvitse peittää, silloin voi näyttää itsensä sellaisena kuin on ja se juuri on parasta ihmisessä, oli tyttö tai poika, mies tai nainen tai jotain muuta.
Erityisherkät ovat hyviä tyyppejä kuten vähemmän herkätkin
vain erilaisia. Vastakkainasettelu tai toisen leimaaminen huonommaksi tai
paremmaksi ei palvele ketään. Toisen kunnioittaminen erilaisuudesta tai samankaltaisuudesta
huolimatta sen sijaan palvelee kaikkia.
Nyt vetäydyn päivälevolle. Työpäivä oli hyvä, mutta
kymmenien ihmisten kohtaaminen vaatii palautumishetken, ettei ylivire yllätä. Vire
voi hiipiä sietorajan yli hitaastikin jonkin ihanan asian, esim. valloittavan
ihmisen, mielenkiintoisen elokuvan tai kirjan varjossa. Ja välillä
kirjoittaminen tempaa mukaansa, tarjoaa flow-kokemuksen ja jättää sielun
värisemään.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista